Piekkalan vauhtiperhe nousi päärooliin Someron Säästöpankki Jokkis-kisassa

Yleisen A-luokan finaali käynnistyi tasaisesti, kunnes Someron vauhtihirmu Jere Piekkala (nro 30) säntäsi muilta karkuun.
www.somurakuppi.fi

Teksti: Juha Laakso
Kuvat: Kari Eerikäinen
Juttu julkaistu Somero-lehdessä 21.6.2018

Hellekeli tai kenties useat samalle päivälle osuneet vastaavanlaiset kilpailutapahtumat vaikuttivat siten, että Somuran radalla 17.6.2018 Salon Urheiluautoilijoiden järjestämän Someron Säästöpankki Jokkis -autourheilutapahtuman osanottajamäärä jäi ennakkoon mukaan ilmoittautuneista lähes kolmenkymmenen starttaajan päähän. Esimerkiksi suurinta suosiota nauttivassa yleisessä luokassa viivalle saatiin tällä kertaa 39 autoa, eli selvästi vähemmän kuin pitkiin aikoihin. Kyseisessä luokassa läpi kauden käytävän Somurakupin pistelaskuun alle neljäänkymmeneen jäänyt kilpailijoiden määrä vaikutti niin, että voittaja ja muut kärkipäähän sijoittuneet kuljettajat saivat tililleen tavallista vähemmän arvokkaita kuppipisteitä.

 

Someron Urheilutoilijoiden edustajilla oli taas kerran viritykset kohdallaan ja vauhti päällä kotirata Somuran syheröissä. Kuudesta ajetusta luokasta SomUA:lle napsahti kolme luokkavoittoa ja höysteeksi vielä kolme muuta sijoitusta kolmen parhaan joukkoon. Päivän ykköstähdet löytyivät perhepiiristä, nimittäin Someron UA:ssa pitkät autourheiluperinteet omaavasta Piekkalan perheestä.

Pasi Piekkala kaasutteli jo toistamiseen tällä kaudella pappaluokan voittoon. Hänen poikansa Jere jatkoi myöhemmin iltapäivällä menestysputkea ”takatuuppareiden” kakkossijalla ja yleisen luokan voitolla.

21-vuotias Jere Piekkala kommentoi iloisena yleisen luokan ykköstilaansa:

– Ensimmäinen voitto täällä kotiradalla ja yleensäkin missään vähän isommissa kilpailuissa. Kyllähän se maistuu erityisen hyvältä. Auto kesti tämän päivän lähdöt hyvin, ei ollut mitään tekniikkamurheita. A-finaalissa starttini onnistui ja kun sain kärkipaikan haltuuni, niin loppukisa sujuikin jo aika helposti.

Kaiken lisäksi Piekkala otti avausvoittonsa aivan näytöstyyliin. Tasaisessa lähtökiihdytyksessä hän sai vähän ”osumaa” kanssakilpailijoiltaan, mutta puski taidokkaasti ajokkinsa halliten väkisin keulapaikalle, eikä siitä sen koommin luopunut. Ruutulipulle Piekkala Junior kurvaili lähes viisitoista sekuntia ennen Raision UA:n Mikko Kososta ja tuollainen voittomarginaali on Somuralla harvinaisen suuri.

Seurakaveri Jussi Tuomelan voittamassa Somuran kauden avauskisassa toukokuussa Piekkala nappasi kakkossijan, joten Somurakupissa hän on kahdella huippusijoituksellaan repäissyt jo pitkän kaulan kanssakilpailijoihin nähden. Kuppia edelliset kaudet hallinnut SomUA:n Miikka Tamminen kärsi sunnuntaina toukokuun kilpailun tavoin auton tekniikkaongelmista, eikä pystynyt täydellä teholla kamppailemaan nuorta paikallishaastajaansa vastaan. Joka tapauksessa Tamminen sinnitteli tyhjällä renkaalla yleisen luokan A-finaalissa maalin Piekkalan ja Kososen perässä hienosti kolmantena ja piti elossa toiveensa neljännestä peräkkäisestä Somurakupin voitosta. Se on kuitenkin nyt jo selvää, että vuosi sitten Tammisen jälkeen Kupin yhteispisteissä toiseksi sijoittunut Piekkala tulee kauden kahdessa viimeisessä Somuran osakilpailussa olemaan suurin ennakkosuosikki Keltiäisten radan uudeksi valtiaaksi.

Seuraavaksi Piekkala, Tamminen, Tuomela, kuten kaikki muutkin SomUA:n kärkikuljettajat, valmistautuvat runsaan viikon kuluttua Alahärmän Powerparkissa ajettavaan jokamiesluokan henkilökohtaiseen Suomen mestaruuskilpailuun.

Naisten luokan ykkönen Minna Lampinen ajoi SomUA:lle päivän kolmannen luokkavoiton.
Piekkaloiden ohella Someron UA:n kuljettajista ajoi sunnuntaina luokkavoittoon Minna Lampinen, joka otti tyylipuhtaat ykköstilat naisten luokan alkuerä- ja A-finaalilähdöissä. Palkintopallisijoitukseen ylsi myös pappaluokassa kolmanneksi kiirehtinyt SomUA:n Markku Tamminen. Nuorten ja EVK-luokkien A-finaaleissa ei tällä kertaa nähty somerolaisväriä. Nuorissa SomUA:n Matti Virtanen oli seitsemäs ja EVK:ssa Timo Koivunen kahdeksas.

Someron kilpailuissa harvoin nähty ”tuuppariluokan” kilpailu keräsi 26 osanottajaa. A-finaalissa nähtiin peräti neljä samaa kuljettajaa kuin myöhemmin kisapäivän päättäneessä yleisen luokan päätöslähdössä. Tuuppareissa Mikko Kosonen valtasi ykkössijan ennen Jere Piekkalaa ja päivän päälähdössähän osat vaihtuivat, joten sekä Raision UA:n miehelle että nuorelle somerolaiskuskille onnistunut päivä tuotti voiton ja kakkossijan.

Someron UA:n kuljettajien sijoitukset:
Nuoret: 7. Matti Virtanen
Naiset: 1. Minna Lampinen / 8. Elina Virtanen / 9. Susanna Kontio
Papat: 1. Pasi Piekkala / 3. Markku Tamminen / 10. Jukka Nurmi
EVK: 8. Timo Koivunen / 10. Joni Holappa
Tuupparit: 2. Jere Piekkala / 9. Miikka Tamminen / 12. Lauri Laine / 13. Toni Nurmi / 14. Arto Laine / 15. Niko Nurmi
Yleinen: 1. Jere Piekkala / 3. Miikka Tamminen / 10. Lauri Laine / 15. Toni Nurmi / 20. Harri Virtanen

Someron Säästöpankki -Jokkis tulokset: Jokkis.netin Online
Someron Säästöpankki -Jokkis (tuuppari ja EVK) tulokset: Jokkis.netin Online

Jätä kommentti